Kolumni

Mediatapahtumat ja paikkaporno  

Kolmisen viikkoa sitten Jyväskylässä viestinnän tutkimuspäivillä yksi pääpuhujista oli Tukholman yliopiston mediatutkimuksen professori Karin Becker. Hän analysoi mediatapahtumien visuaalisuutta kohdistaen huomionsa ihmisten ruumiillis-esteettisyyteen ja tapoihin käyttää kännykkä-, digi- ja videokameroita kaupunkitiloihin pystytettyjen jättiruutujen ja niiden ympärillä parveilevien televisioyhtiöiden kuvausryhmien läheisyydessä. Esimerkkiaineistoina hänellä oli Saksan (2006) ja Etelä-Afrikan (2010) jalkapallon MM-kisat sekä Lontoon olympialaiset (2012).

Esityksen jälkeen keskustelin Beckerin kanssa. Nostin esille hänen puheenvuorossaan vähemmälle huomiolle jäänyttä aspektia siitä, kuinka mediatapahtumien tuotantokoneisto – katto-organisaatiot, sponsorit, media ja elitistinen paikallinen kisaorganisaatio – rohkaisee ihmisiä (turisteja, faneja) tunteiden ilmaisemiseen ja nationalistisen symboliikan käyttöön tietyin ehdoin. Esitykset ja symbolit eivät saa sisältää tuotteen omistajien ja sen yhteiskumppaneiden kannalta ei-toivottuja viestejä. Niin Hartwall-areenalla käydyissä jääkiekon MM-kisoissa, jalkapallon MM- ja EM-kisoissa kuin olympialaisten katsomoissa stadioneilla ja ’virallistetuilla’ Public Viewing -areenoilla ei sallittu brändi-ilmettä rikkovia fanimaisia esityksiä. Ihmisten tunnepitoinen esilläolo haluttiin virtaviivaistaa elimelliseksi osaksi stadionalueita ja kaupunkitiloja ilmentäviä virallistettuja tavaramerkkimaisemia.

Mediatapahtumissa omistajien ja rahoittajien valtaa pönkitetään paitsi poikkeuslakien avulla myös ennen kaikkea suostuttelemalla ihmisiä omaksumaan karnevalistisen katsojatyypin ominaisuuksia. Tehokkaimmin ihanteellisen (fanimaisen) käyttäytymisen ideaa levittävät televisiolähetykset. Tunnelmaa esitetään sekä panoroimalla yleiskuvassa katsomon väri- ja äänimaisemaa että leikkaamalla ja zoomaamalla katsojien eleisiin ja ilmeisiin. Poimiessaan kisafaneja kuviinsa televisio toimii ikään kuin ”oikein tuntemisen pedagogina”, joka kertoo kuinka aito ja todellinen fani käyttäytyy ja asettuu suhteisiin paitsi pelin ja toisten katsojien myös ennen muuta kameran kanssa. Kameraa on miellytettävä vastaamalla sen kutsuun innostuneesti elehtimällä ja mylvimällä silloinkin, kun oma joukkue on tappiolla. Kansallishymnien aikana vakava pönöttäminen vaihtuu hilpeydeksi, kun fani löytää itsensä stadionin jättiruudulta. Fanien kesken on käynnissä performatiivinen kilpavarustelu, jolla tavoitellaan pääsyä globaaliin kuvavirtaan.

Kasvomaalauksissa ja karnevaaliasuissa televisiokameroiden eteen pakkautuneiden fanien tunteellisessa liittoutumisessa ei ole välttämättä kyse syvällisestä iloisen ja ei-nurkkakuntaisen nationalismin esityksestä vaan pikemminkin mediatapahtumille tyypillisestä fanikulttuurien paikkapornoistumisesta. Paikkapornon käsite viittaa medioituneeseen ja tuotteistuneeseen fanisidokseen, jossa kiintymys paikkaan on lyhytjänteistä, kameratietoista ja esittävää. Fanimaisuus muotoutuu kisatunnelman onnistuneisuutta arvioivia turisteja, toimittajia ja tv-katsojia varten rakennetuissa intensiivisissä kuvissa ja ruumiillisissa akteissa. Mediatapahtumissa television ja sen kuvista aiheensa ammentavan muun median välittämät ’fanijuhlat’ ovatkin keskeinen osa tapahtuma- ja maabrändin rakentamista.

Sami Kolamo

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: