Kuukauden kolumni

”Tarjoilija, tuokaa koko pullo”

Joka kesä media tuntuu olevan enemmän ja enemmän kiinnostunut siitä, miten paljon ja millaista alkoholia me suomalaiset juomme. Iltapäivälehdet kertovat lisäksi tarinoitaan niin lomallaan juopottelevasta kansanedustajasta, kuin iskelmätähden horjuvaan esiintymiseen pettyneestä yleisöstäkin. Miten siis on, kilistämmekö me suomalaiset lomamme kunniaksi edelleen sitä kirkasta viinapulloa vai ”eurooppalaisen” juomatavan mukaista viinilasillista, ja mikä alkoholin juomistapamme oikein aiheuttaa? Usein alkoholin käyttöämmehän on selitetty sillä, että suomalaisilla olisi jokin mentaliteettiimme peruuttamattomasti kuuluva myötäsyntyinen ominaisuus, niin sanottu suomalainen viinapää. Tuohon viinapäähän liittyy käsitys siitä, että suomalaiset stereotyyppisesti nähtynä poikkeavat juomatapojensa osalta niin sanotuista sivistyskansoista, suomalaiset juovat harvoin, mutta silloin erityisen humalahakuisesti, ja että alkoholia nauttinut suomalainen käyttäytyy poikkeuksellisen sivistymättömästi tai jopa väkivaltaisesti.

Suomalainen humala valkokankaalla on perinteisesti toistanut käsityksiä suomalaisesta viinapäästä. Kotimaisen elokuvan vakiokuvastoa ovat olleet muun muassa niin pontikan keittämiset, kuin tuon keittämisen tuotteena saadun aineen nauttimisen aiheuttamat rähinät ja alamäetkin. Toisaalta hyväksyttyä alkoholikuvastoa ovat olleet myös karnevalisoidut tarinat lupsakoista viinaanmenevistä kansanmiehistä. Humala valkokankaalla on ollut nimenomaan miehisen humalan kuvausta ja naiselle on usein jäänyt vain juomista kontrolloivan juomapoliisin tai huonon, langenneen naisen rooli. Vasta 1960-luvulta lähtien alkoholin käytön kuvaus on muuttunut kotimaisissakin elokuvissa moniulotteisemmaksi ja esille on nostettu myös yhteiskunnan rooli alkoholin käytön takana; yksilön rappio ei enää välttämättä johdukaan vain tämän omasta moraalittomuudesta tai sisäänrakennetusta viinapäästä, vaan vääristyneistä yhteiskunnallisista olosuhteista, joiden seurauksena yksilö ajautuu käyttämään alkoholia.

Suomalaista viinapäätä, samoin kuin yhteiskunnan rakenteita alkoholin käytön aiheuttajina, on ansiokkaasti käsitellyt myös Aki Kaurismäki Suomi-trilogiassaan. Vaikka kokki Lajusen alkoholin käyttö Kauas pilvet karkaavat -elokuvassa on jo ennen hänen työttömäksi joutumistaankin ongelmajuomiseksi luokiteltavaa ja juopuneena käyttäytyminenkin veitsen heiluttamisineen sangen vaarallista, riistäytyy tilanne hallinnasta täydellisesti vasta, kun hänen elämänsä sisältö ja päämäärä – työ – ainakin välillisesti yhteiskunnan toimien aiheuttamana viedään häneltä pois, ja näin alkava tyhjyys täyttyy humalahakuisella juomisella. Hovimestari Ilonan kysyessä, nyt jo alkoholisoituneelta mieheltä: ”Minne kiire?”, vastaa tämä vain lakonisesti: ”Niin kauas kun kossua riittää”. Kauas pilvet karkaavat -elokuvassa työttömäksi joutunut ovimies Melartin sen sijaan toteaa, että kun aamullakaan ei siis enää ole oikeasti kiire minnekään, kannattaa tilata kerralla koko pullo, tuleehan se halvemmaksi ja ”Elämä on lyhyt ja surkea, kannattaa iloita kun voi”. Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa alkoholin juomista näytetään varsin vähän, mutta vaikka alkoholi ei siis eksplisiittisesti olekaan läsnä elokuvassa, se on sitä kuitenkin implisiittisesti nimenomaan yhteiskunnallisen turvattomuuden ja marginalisoitumisen tasolla. Laitakaupungin valoissa työporukastaan eristetty ja yhteiskunnan odotuksia vastaamaton yövartija Koistinen edustaa niin olosuhteiden uhria, kuin suomalaista viinapäätäkin perinteisimmillään juodessaan baarin nurkassa yksin kossupaukkuaan tai hukuttaessaan pulloon hylätyksi tulemistaan.

Näyttäessään suomalaisen juomisen edelleen olevan yksinäistä miehistä, yhteiskunnan päähän potkimien humalahakuista häpeäjuomista, asettuu Kaurismäki todennäköisesti tietoisesti kyseenalaistamaan virallisen tahon toivomaa, viinipainotteista, ”eurooppalaisen” juomatavan Suomi-kuvaa. Alkoholin käyttö Suomi-trilogian elokuvissa on lisäksi siis aina enemminkin heikkojen yhteiskunnallisten olojen – kuten asunnottomuuden – seuraus, kuin vain – todellisen tai kuvitellun – suomalaisen viinapään aiheuttamaa. Ironian ja mustan huumorin keinoin kuvatun alkoholin käytön kautta Kaurismäki kuitenkin myös niin rakentaa ja toisintaa käsitystä suomalaisesta viinapäästä ja sen esittämisen traditioista, kuin toisaalta myös samalla nauraa tälle stereotyyppiselle käsitykselle.

Sari Katainen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: