Kuukauden kolumni

PAINIA, POJAT!

Mickey Rourken tähdittämä (saanen käyttää tätä kulunutta tähdittämä-rakennetta, kun olen sen kerran maamme elokuvakirjoitteluun alkoinaan lanseerannutkin), The Wrestler herätti mielenkiintoni aiheeseen, josta en olisi kuuna kullanpäivänä voinut kuvitella olevani kiinnostunut: show-painiin. Ei siis niin, että olisin edelleen yhteenkään show-painiesitykseen lippua ostanut, mutta aiheesta tehdyt elokuvat kiinnostavat. Niinpä siis laittauduin vappuviikonloppuna asiasta tehden tokiolaisen Image Forum -festivaalin esitykseen, jossa yhtenä elokuvana oli 22-minuuttinen lyhäri Gakusei pro-wrestler/The Student Wrestler.

Image Forum on Japanin kokeellisen elokuvan ja videotaiteen hujakoilla pyörivä yhdistys, jolla on oma pieni art house -elokuvateatteri, vuotuinen festivaali ja lisäksi elokuvantekokursseja, joilla aloittelija pääsee jyvälle elokuvanteon tai animaation  perusteista. Yksi samassa esityksessa ollut elokuva,  Film is the Engine of My Life olikin Image Forumin kurssilaisen, Toru Takanon kurssityötulos ja aika mielenkiintoinen sellainen, käsitellen parikymppisen nuorenmiehen suhdetta isäänsä, jota ei ollut tavannut viiteen vuoteen sitten vanhempiensa avioeron. Elokuva oli siis lähinnä henkistä painia isäsuhteen kanssa. Itse en ole aina jaksanut olla innostunut Image Forum -festivaalin palikat vilkkuu valkokankaalla -tyylisistä kokeiluista, tai ylitaiteellisista haahuiluista heiluvan kameran kanssa, mutta tänä vuonna festivaalilla oli useampi lyhäri, joissa kosketeltiin elävää elämää tämän hetken Japanissa.

Mutta painidokkariin palatakseni: ohjaaja seuraa siinä ryhmää nuoria miehiä, joilla kaikilla on tähtäimessä ammattimaisen painijan ura. Keskushenkilöksi nousee porukan vahvin mies, joka on melkoisen lahjakas heittelemään muita ja heittäytymään itse mitä hurjimmin mäjäyksin ja heitoin mattoon, ja joka on tukevasta ulkonäöstään huolimatta todella ketterä ja notkea. Painiringin ulkopuolella hän ei ole niinkään välkyn oloinen, eikä välttämättä loistaisi jollain sovinnaisemmalla uralla.

Painiporukka pohtii myös sitä keskeistä kysymystä, saako painija helpommin naisia. No kuulemma aina käy mäihä ja alta puolen tunnin lähtee nainen mukaan mestasta kuin mestasta. Tämä siis lienee yhteistä elokuvatähdelle ja painijastaralle. Päähenkilö esittelee sukupuolielintään kameralle, ja koska kyseessä on indie-elokuva ja festivaaliesitys, ei Japanin elokuvasensuurisääntö ”mosaiikkia suvunjatkovälineiden päälle” päde tässä esityksessä.

Esityksen jälkeen elokuvien ohjaajat kutsutaan lavalle esiteltäviksi. Kaksi muuta nuorta miestä ovat näitä tyypillisiä huonoryhtisiä leffanörttejä, joita Suomessakin haahuilee Orionin ja R&A-festarin aikaan Bio Rexin tienoilla, mutta painidokkariohjaaja  hakkaa Kalifornian kuvernöörinkin muskelipuolella. Hän on nimittäin, paitsi Taman taidekorkeakoulun opiskelija, myös opiskelijapainija itsekin ja kirjoittaa lisäksi kännykkäblogia Japanin pro wrestler -skenestä. Tauolla käväisen tervehtimässä ohjaajaa ja juttelemme hiukan hänen leffansa ja sen Mickey Rourke -leffan yhteisistä teemoista.

Jotenkin tämä elokuvapainillinen päiväni kaartuu hyvin, kun palatessani kotiin noudan pyöräni pyöräparkista ja parkin työntekijä kyselee kansallisuuttani. ”Nokia, Aki Kaurismäki, Matti Pellonpää…”, listaa pyöräparkkivartija Suomi-tietouttaan.

Eija Niskanen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: