Kuukauden kolumni

Miksi junassa juodaan sakea?

Aki Kaurismäki on sanonut tehneensä tusinan verran kehnoja elokuvia ja tekevänsä niitä vielä lisää; jos ei nyt muusta syystä niin todistaakseen, ettei hän ole yhtä hyvä kuin Yasujiro Ozu. Lausunnon valossa ei ole odottamatonta, että Kaurismäen ja Ozun töiden väliltä löytyy yhtäläisyyksiä. ”Tässä sakenne, hyvä herra”, toteaa tarjoilija elokuvassa Mies vailla menneisyyttä, ja ojentaa juoman päähenkilölle. Junalla Helsinkiin matkustava M nauttii sakea sushi-aterian yhteydessä. Kohtaus herättää ihmetystä, sillä suomalaiskatsojat tietävät, ettei VR totta totisesti tarjoile matkustajilleen sakea. Koska kohtaus ei ole realistisesti motivoitu, on syytä kysyä, miten sen asema elokuvassa tulisi ymmärtää? Yksi vastaus löytyy suhteuttamalla teosta kahteen Ozun mestariteokseen, joissa juodaan runsaasti sakea.

Vuonna 1934 valmistunut Ukigusa Monogatari on yksi Ozun tunnetuimmista mykkäelokuvista. Teos kertoo kiertelevän teatteriseurueen johtajasta ja tämän vaikeasta suhteesta poikaansa. Koska päähenkilö, Kihachi, haluaa pojan opiskelevan ja rakentavan itselleen kunniakkaan uran, hän on poistunut lapsen elämästä tämän ollessa vielä pieni. Mies ajattelee, ettei kiertelevä taiteilija ole sopiva roolimalli yliopistoon pyrkivälle pojalle. Kihachia setänään pitävä nuorukainen asuu äitinsä kanssa. Kihachin ja naisen välit ovat lämpimät. Tarinan edetessä pojalle selviää, kuka hänen isänsä on. Salaisuuden paljastuttua Kihachi voisi jäädä asumaan perheensä kanssa, mutta päättää palata tien päälle. Ukigusa Monogatari päättyy kohtaukseen, jossa Kihachi juo junassa sakea. Juoman tarjoillee hänen rakastajattarensa. Vaikka kohtaus on iloinen ja lämmin, on sen alavire haikea. Junakohtaus näet päättyy otokseen nukkuvasta lapsesta: Kihachi muistelee poikaansa.

Ozua on kritisoitu siitä, että hän kertoo samaa tarinaa yhä uudestaan, mutta pienin variaatioin. Hänen elokuvissaan toistuvatkin samankaltaiset asetelmat. Vuonna 1959 valmistui Ukigusa. Teos on Ukigusa Monogatarin uusintafilmatisointi. Teosta erottavat varhaisemmasta kirkkaat värit ja synkronisoitu ääniraita. Myös tarinassa on tapahtunut muutoksia. Ukigusa on merkittävästi edeltäjäänsä positiivisempi teos. Tämäkin elokuva päättyy kohtaukseen, jossa päähenkilö juo junassa sakea rakastajattarensa kanssa. Kohtaus ei kuitenkaan kulminoidu otokseen nukkuvasta lapsesta. Muutos on pieni, mutta merkittävä: päähenkilö, jonka nimi on uudessa elokuvassa Komajuro, on sinut menneisyytensä kanssa.

Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä vertautuu paremmin Ozun uusintafilmatisointiin. Elokuvan Mies vailla menneisyyttä loppupuolella on kohtaus, jossa päähenkilö M käy tapaamassa entistä vaimoaan. Muistinsa menettäneelle miehelle kerrotaan, että liitto on ollut varsin onneton johtuen hänen peliongelmastaan ja jatkuvista itsesyytöksistä. Selvitettyään välit hänelle nyt tuntemattoman naisen ja tämän uuden miesystävän kanssa, M matkustaa takaisin Helsinkiin. Sekä hänelle että Komajurolle junamatka on siirtymä, jossa menneisyys jää taakse. Näissä teoksissa miehet juovat junassa sakea, koska he juhlistavat uuden elämänvaiheen alkamista. Vailla päämäärää eläneet Komajuro ja M tietävät vihdoin mihin he seuraavaksi ryhtyvät. Molemmat ovat jättäneet taakseen naisen (Komajuro myös poikansa) ja suuntaavat nyt uuteen elämään toisen naisen kanssa. Komajuro on jo junassa yhdessä rakastajattarensa kanssa ja M heti junamatkan jälkeen pelastusarmeijan hyväsydämisen työntekijän kanssa.

Yhtäläisyyksistä huolimatta kohtauksissa on merkittäviä eroja. Ukigusassa saken juominen junassa on realistista, sillä katsojien ei ole syytä epäillä, etteivätkö Komajuro ja hänen naisystävänsä olisi voineet ostaa junamatkalle sakea. Sen sijaan Kaurismäen sake-kohtaus on korostetun epärealistinen. Epärealistisuutensa vuoksi kohtaus on taikavoimaisen viehättävä. Kukapa ei haluaisi hienon ravintolan palvelua pitkällä junamatkalla? Kohtauksessa on samanlaista lumoa kuin Quentin Tarantinon elokuvassa Kill Bill, jossa lentomatkustaja voi asettaa katana-miekan istuimessaan olevaan pidikkeeseen, kuin elokuvateatterikävijä Coca-Cola -mukin omaan penkkiinsä. Kaurismäen kohtaus ei kytkeydy yhtä sulavasti muuhun tarinamaailmaan, kuin Tarantinon vastaava. Näin sen takia, että Kaurismäen elokuvan muu kuvasto lainaa elementtejä pikemminkin vanhan hyvän ajan Helsingistä kuin vieraista kulttuureista. Tämän takia elokuva ohjaa kiinnittämään kohtaukseen aivan erityistä huomiota.

Saken juominen on kompositionaalisesti motivoitua sekä Kaurismäen että Ozun elokuvissa, minkä lisäksi Kaurismäen kohtaus on viittaus taiteilijan ihaileman Ozun elokuvaan Ukigusa. Tällaiset kunnianosoitukset ovat Kaurismäen elokuville tyypillisiä, kuten eurooppalaisille taide-elokuville yleensäkin. Mies vailla menneisyyttä sisältääkin lukuisia kumarruksia elokuvahistorian mestariteoksille, alkaen päähenkilön nimestä. Lyhyen rakenneanalyysin perusteella näyttää siltä, että Kaurismäen elokuvassa saken juominen on ennen kaikkea intertekstuaalisesti motivoitua: kyseessä on ohjaajan tapa osoittaa, keneltä hän on monet ideansa saanut.

JAAKKO SEPPÄLÄ

Mainokset

One Response to Kuukauden kolumni

  1. Eija Niskanen sanoo:

    Ohayo eli huomenta Tokiosta, hauska kolumni. Useat Kaurismäen leffoja nähneet japanilaiset ovat hämmästelleet tätä junakohtausta, ja olen joutunut selittämään heille, että valitettavasti VRn junissa ei voi ostaa sushibokseja ja saketokkuria, vaan että leffa kuvastaa Akin Japani- ja Ozu-kiintymystä. Siinä kohtaahan soi sound track -musiikkinakin japanilaisen Crazy Ken Bandin ”Hawaii no yoru”, Havaijin illat – kaipausta johonkin ja lupausta paremmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: