Kuukauden kolumni

Suomalaisen elokuvan koko kuva

Terveisiä Turusta suomalaisen elokuvan festivaaleilta! Jälleen oli ilo asettua useaksi päiväksi elokuvateatterin hämärään, tuijottaa kankaalle ja nauttia. Mutta mikä vielä parempaa, festivaali on vuosi vuodelta laajentunut. Tänä vuonna ohjelmaan kuului seminaareja kaikkiaan kolme kappaletta, minkä lisäksi SETS järjesti yhdessä Turun yliopiston Historian laitoksen kanssa festivaalista itsenäisen tutkijatapaamisen suomalaista elokuvaa tutkiville.

Ohjelmakirjoa katsoessa ja tilaisuuksiin osallistuessa huomasin jälleen, kuinka laaja onkaan suomalaisen elokuvan koko kuva. Kyse ei ole pelkästä näytelmäelokuvasta tai elokuva- ja mediapainotteisiin oppiaineissa tehtävästä tutkimuksesta, vaan niin paljosta muustakin!

Mukavinta suomalaisen elokuvan festivaaleilla on – jos valkokankaan lumoa ei lasketa – kuulla tekijöiltä itseltään siitä, millaista elokuvan tekeminen oli. Vaikka seminaariesitelmät ovat kiinnostavia ja mukaansatempaavia, puuttuu niistä tietenkin se tenho, joka esimerkiksi oli ohjaaja Tapio Salmisen puheessa, kun hän kertoi elokuvastaan Täältä tullaan elämä. Oli upea kuulla, kuinka hän oli etsinyt tarkkisluokan poikien esittäjiä Pelle Miljoonan keikalta tai kuinka kuvausryhmä joutui myöhemmin lunastamaan näitä poikia putkasta kuvauksiin. Taustat, lisätiedot, analyysit ja anekdootit ovat sitä ainutlaatuista antia, jonka takia vuodesta toiseen elokuvafestivaaleille tullaan.

Animaation valitseminen yhdeksi festivaalin teemoista oli onnistunut, ja vielä onnistuneempaa oli, että lauantaiaamun ensimmäinen esitys omistettiin yksinomaan varhaiselle mainosanimaatiolle. Oli upeaa seurata, kuinka toista sataa lyhyttä mainosta kertoivat meille niin kenkävoiteen, karamellien, pesupulverin kuin monen muunkin tuotteen erinomaisuudesta. Seuraavassa esityksessä näytetty komiosainen historiadokumentti täydensi kuvaa kertomalla myös muusta suomalaisesta animaatioista. Mutta pakko myöntää, kutkuttamaan jäi. Nimittäin ne muut mainokset – ne, joissa animaation sijaan ihmiset ovat kaupanneet elokuvayleisölle niitä karamelleja ja kenkävoiteita. Tai vaikka televisioyleisöllekin! Jälleen tutustuminen yhteen suomalaisen elokuvan lajiin sai aikaan kiinnostuksen jotain täysin toista lajia kohtaan.

Turun yliopiston historian laitos puolestaan muistutti laaja-alaisesta elokuvatutkimuksestaan sekä edellä mainitulla tutkijatapaamisella että uudella julkaisulla, johon laitoksen elokuvasta kiinnostuneet tutkijat olivat laatineet artikkeleita. Paksu kirja paljasti, että kiinnostus elokuvaan ei ole vähäinen. Tutkijatapaaminen puolestaan näytti, että elokuvaa tutkitaan niissäkin paikoissa, jotka eivät ensimmäisenä tule mieleen. Elokuvaan, mediaan ja viestintään liittyvien oppiaineiden lisäksi osallistujia tuli niin historiasta, kansatieteestä, musiikkitieteestä kuin nykykulttuurin tutkimuksestakin, vaikka tilaisuuteen ehti vain kymmenen tutkijaa ja graduntekijää. Millainenkohan kirjo olisi saatu aikaiseksi, jos paikalla olisi ollut esimerkiksi 30 osallistujaa? Sen verran tutkijoita ja graduntekijöitä on taatusti tälläkin hetkellä suomalaisen elokuvan kimpussa.

Tämäkään ei vielä riitä, sillä onhan suomalainen elokuva vielä paljon enemmän. Mutta niin monesta aiheesta on harmillisen vähän tavoitettavaa tietoa. Kyllä johtajat, ohjaajat ja näyttelijät tunnetaan, mutta muu väki jää vähäisemmälle. Tekniikasta, laboratorioista, kuvaajista ja äänittäjistä on tietoa parissa muutaman vuosikymmenen takaisessa historiikissa ja muistelmissa, mutta tutkimuksen kohteeksi ne eivät ole tainneet päätyä. Samoin on teattereiden laita – harrastajat ovat keränneet niistä tietoa ja muutama artikkelikin on syntynyt, mutta sen laajempaa ei taida olla. Vielä kehnommin on käynyt esimerkiksi levitykseen keskittyneiden toimijoiden. Kuitenkin kaikki tämä on myös olennainen osa elokuvaa, sillä viittauksia ja mainintoja sivulauseissa löytyy roppakaupalla. Hiljaista tietoa varmasti löytyy ja harrastajia ei missään nimessä pidä unohtaa, mutta sellaisen tiedon tavoittaminen, joka ei ole kirjoihin ja kansiin päätynyt, on muualla kuin Suomalaisen elokuvan festivaalin kaltaisissa tapahtumissa vaikeaa.

Mutta hätä ei ole tämännäköinen. Festivaalin ohessa järjestetty tutkijatapaaminen näytti, että suomalaisesta elokuvasta on moneksi myös tutkimuksellisessa mielessä. Tapahtuma oli myös hedelmällinen – monta uutta kontaktia tuli solmittua ja monta uutta vinkkiä saatua. Osallistujien viesti olikin: lisää tällaista toimintaa!

Suomalaisen elokuvan koko kuva on laajempi kuin uskommekaan!

Outi Hupaniittu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: