Keskiviikko 15.4.2009,Tauno Nurmela –sali, Turun yliopiston päärakennus
Vuoden 2008 parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi valittiin animaatio Niko – Lentäjän poika ja muutenkin suomalainen animaatio on elänyt viime vuosina mahtavaa nousukautta. Niinpä onkin aika kurkistaa tarkemmin kotimaisen animaation historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.
Seminaari linkittyy yhteen Suomalaisen Elokuvan festivaalin kanssa (16.-19.4.2009), jossa yhtenä keskeisenä teemana on kotimainen animaatio. Festivaalilla esitetään kotimaista animaatiota useilta eri vuosikymmeniltä ja paikalle on saapumassa useita kotimaisen animaation tekijöitä.
Seminaarin ohjelma, klo 12-16
12.15 Tutkija Outi Hakola: Kotimainen animaatio osana elokuvakulttuuria
Suomen Elokuvatutkimuksen Seura, Turun yliopisto
12.30 Tutkija Tuula Leinonen: Suomalainen animaatiokenttä – pala kerrallaan.
Taideteollinen Korkeakoulu
13.30 Tauko
13.45 Ohjaaja Kari Juusonen: Niko, Lentäjän Poika ja kotimaisen animaation tekeminen
Animaatiostudio Anima Vitae
14.45 Tutkija Marjo Kolehmainen: Animaatio ja huumori
Tampereen yliopisto
15.30 Seminaarin yhteenveto
Animaationäytös, klo 16-18
Seminaarin jälkeen esitetään salissa koostenäytös Turun ammattikorkeakoulussa animaatioita opiskelevien töistä.
Elokuvat: AURORA, ENGLISH LESSONS, KATISKA, KEPPOSTELIJA, KUNINKAALLISET, KUOLEMA KELTAISESSA TALOSSA, MURTO, NEVERMORE, VIIMEINEN ELEFANTTI, THE YEAR I CUT MY HAIR
Järjestäjät:
Seminaarin järjestää Suomen Elokuvatutkimuksen Seura (SETS) yhteistyössä Suomalaisen Elokuvan Festivaalin kanssa.
Lisätietoja:
Outi Hakola
Suomen Elokuvatutkimuksen Seuran sihteeri
http://sets.wordpress.com/
Email. outhak@utu.fi