Väkivallan lumoon

Yläaste- ja lukioajoiltani 1980-luvun lopulta ja 90-luvun alusta muistan luokkakaverini Samin (nimi muutettu), joka mielellään kertoi kaikille jotka viitsivät kuunnella katsomistaan splatter-elokuvista. Näissä ihmisiä tapettiin mitä mielikuvituksellisemmilla ja verikylläisemmillä tavoilla — sekä sitten todella groteskisti revitellen. Sama henkilö harrasti myös ns. goregrind –musiikkia, jonka Bosch-tyyliset nekrofiiliset ja nekrofagiset sanoitukset hän naureskellen jakoi eteenpäin meille kummastuneille kuulijoille.

Näistä tekijöistä huolimatta Samista ei tullut koulusurmaajaa. Viihteellisen väkivallan kuluttaminen ei ohjelmoinut hänestä tappajaa tai pannut häntä soveltamaan näkemiään teurastustekniikoita todelliseen elämään. Itse asiassa juuri tämä seikka – väkivaltaviihteen monimiljoonainen kuluttajakunta – on yksi keskeisimmistä argumenteista ns. moraalipaniikkeja vastaan. Yleinen piirre moraalipaniikeissa on pyrkiä esittämääm väkivaltaviihde keskeisenä syynä ilmiöihin, joilla on lähes poikkeuksetta paljon monisyisemmät taustat.

Esimerkkinä käyköön Helsingin Sanomien yleisön osaston kirjoitukset jotka Jokelan koulusurmien jälkimainingeissa syyttivät tapahtuneesta mediassa näkyvää väkivaltaa, erityisesti väkivaltaisia tietokone- ja videopelejä. Kuitenkin miljoonat ihmiset pelaavat samoja pelejä kuin Pekka Auvinen, eivätkä päädy samanlaisiin tekoihin. Jos Kellopeli appelsiini vaikuttaisi kaikkiin katsojiinsa niin kuten sen väitettiin vaikuttaneen muutaman tapon ja pahoinpitelijän tapauksissa 1970-luvun alun Britanniassa, kaikkien elokuvatutkijoiden ja leffafriikkien pitäisi olla jo paatuneita taparikollisia  ja yhteiskunnan vihollisia.

Asia voidaan esittää myös kääntäen. Jos suoraviivainen, yksiselitteinen yhteys olisi olemassa, silmitöntä väkivaltaa pitäisi olla paljon enemmän. Näin ei kuitenkaan ole. Väkivaltaa vain tuntuu olevan enemmän, koska siitä ja siihen liittyvistä rikoksista on jatkuvasti saatavilla suunnaton määrä tietoa. ”Good news is no news” tai ”If it bleeds it leads” kuvaavat populaarin uutisteollisuuden myyvyyttä tavoittelevaa lähtökohtaa aiheeseen.  Myös poliitikoilla on taipumus tarttua moraalipaniikkeihin, tuoda esiin oma paheksuntansa ja kalastella siten helppoja ääniä.

 Toisin sanoen, samaan aikaan kun meille kerrotaan yhä useammin ja yksityiskohtaisemmin väkivallasta, sen määrä on tosiasiassa vähentynyt.  Ja mikä pahinta moraalipanikoitsijoille, trendi on samanaikainen tietokonepelien myynnin räjähdysmäisen kasvun kanssa.

Vaikka väkivaltaviihteen ylenmääräisen käytön aiheuttamista haitoista ja riskitekijöistä on olemassa positiivisia tutkimustuloksia (Salokorpi & Mustonen), yksimielisyyttä asiasta ei ole. Livingstone ja Millwood-Hargrave toteavat tv-väkivallan vaikutustutkimuksia kartoittaneessa metatutkimuksessaan, että ”jotkin tv-sisällöt ovat haitallisia joillekin joissakin olosuhteissa.” Eli muitten ympäristö- ja perimätekijöiden vaikutus on tässäkin, kuten muidenkin AV-median ilmiöiden kohdalla, merkittävä. Samoin silmittömien väkivallan tekojen taustalta löytyy usein syykompleksi eikä vain jokin yksi, helppo, kätevän konkreettinen ja dvd-paketin kokoinen syy.

Panikoimisen ja tuomitsemisen sijaan eikö meidän pitäisi Martin Barkerin tavoin kysyä, mitä väkivalta eri ihmisille merkitsee? Siis kysyä ihan lapsilta ja nuorilta ja yhä kasvavassa määrin aikuisilta itseltään, mitä he väkivallasta ajattelevat, toisaalta virtuaali-, toisaalta live-maailmassa? Millä tavoilla eri sukupolvet, luokat, sukupuolet tai kansallisuudet tai näitten erilaiset yhdistelmät määrittelevät  väkivaltaa ja millä tavalla he puhuvat tai tuottavat väkivallan diskursiivisesti kuten asia ”akatemiaksi” ilmaistaisiin? Ja ennen kaikkea, ottaen huomioon väkivaltaviihteen valtaisan suosion, miksi niin monenlaiset ihmiset tuntevat vetoa väkivaltaan, määrittelivätpä he sen miten tahansa?  Olisiko tätä yleistä trendiä tai joitain sen piirteitä mahdollista selittää ihmisen evoluution kautta?

Näitä ja monia muita kysymyksiä käsitellään Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen oppiaineen seminaarissa 11–12.9.2009. Seminaarin otsikko on ”Väkivallan lumo – väkivallan representaatiot ja niiden eettiset implikaatiot elokuvassa, televisiossa ja videopeleissä” ja mukaan on ilmoittautunut jo näyttävä valikoima alan tutkijoita, mukaan lukien biokulturalismin pioneeri Torben Grodal. Kaksipäiväisen seminaarin ensimmäinen päivä on ainakin pääosin suomenkielinen ja suuremmalle, mediakasvatuksesta sekä elokuvien ja pelien tarkastuskäytännöistä kiinnostuneelle yleisölle, suunnattu. Toinen päivä on englanninkielinen ja luonteeltaan tieteellinen, aiheen biologisiin ja kulttuurisiin, sosiaalisiin ja psykologisiin peruskysymyksiin pureutuva.

Kannattaa tulla mukaan. Kaikki varmasti tuntevat jonkun ”Samin”, jota väkivalta eri muodoissa on kiehtonut. Tai sitten olet itse ”Sami”, jolloin pääset peilaamaan omia kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta muiden enemmän tai vähemmän samanhenkisten parissa.

Seminaarista tiedotetaan myöhemmin lisää, tälläkin palstalla.

Hyvää kesää toivottaen,

Harri Kilpi, pj.

Tähti edustaa

Kuukauden kolumni:

TÄHTI EDUSTAA

Huhtikuussa nykyisen asemamaani Japanin TV-uutisista kajahti korvaani nimi “Jackie Chan”, ja armottomana Hongkong-elokuvaentusiastina ryntäsin heti koventamaan TVn ääntä. Jackie Chan oli pitänyt kohua aiheuttaneen puheensa talousfoorumissa manner-Kiinassa, esittäen, että kiinalaiset tarvitsevat lisää kontrollia, jottei maa sorru samaan kaaokseen kuin Hongkong ja Taiwan. Molemmat mainitut kiinalaisalueet suuttuivat ymmärrettävästi. Hongkongilla oli varmasti enemmän pohjaa kritisoida Chania: olihan sen epäjärjestelmällinen ja kaoottinen elokuvateollisuus nostanut Jackie Chanin nykyiseen asemaansa kansainvälisenä supertähtenä.

Jackie Chanin epäviisas lausahdus heijastanee sitä, että mies on joutunut istumaan vähän liian monella tuolilla, ja vaikka onkin tunnetusti vikkeläjalkainen, on nyt sekaantunut hieman eri rooleissaan. Jo vuosituhannen vaihteessa Hongkongin elokuvafestivaalille mennessäni minua tervehti lentokentällä matkailumainoskyltti, jossa Jackie Chan toivotti tervetulleeksi kaupunkiin. Hongkongin PR-viranomaiset olivat älynneet käyttää kielitaitoista ja jo Hollywoodissakin tunnetuksi noussutta actiontähteään kaupunkipromootiossaan. Vuonna 1989 Chan kritisoi Tiananmenin aukion tapahtumia, mutta se ei ole estänyt hänen nousuaan manner-Kiinan suosikiksi. Viime kesäisissä Olympialaisissa Chan esiintyi sekä avajais- että lopettajaisseremoniassa, siirtyen siis aiemmasta puolivirallisesta Hongkongin kasvo –imagostaan koko Kiinan kansantasavallan mediaedustajaksi, samalla kun Hongkong on siirtynyt osaksi PRC-Kiinaa. Hongkongissa syntynyt, Pekingin oopperakoulussa kouluttautunut Chan sopinee rooliin hyvin.

Lisää julkkismöhläilyä seurasi Japanista, kun supersuositun poikabändi SMAPin jäsen Tsuyoshi Kusanagi pidätettiin aamuyöstä umpihumalassa ja vailla rihmankiertämää puistosta. Puhtoista imagoa manageritoimistonsa Johnny’s Jimushon vaatimuksesta 15 vuotta ylläpitänyt ryhmä on noussut dominoivaan asemaan Japanin TVssä: heilä on oma sketsi-musiikkivieras-kokkausshow joka maanantai-ilta, jokaikinen yhtyeen viidestä jäsenestä näyttelee TV-draamoissa ja elokuvissa, suosituin, Takuya Kimura ollen varmaan suomalaisille tutuin Wong Karwain 2046:sta ja Miyazakin Liikkuvan linnan prinssi-lohikäärmehahmon ääninäyttelijänä. Mainostauoillakaan ei voi ryhmältä välttyä, koska he mainostavat kaikkea mahdollista ilmeisen tehokkaasti.

Tapauksessa ei hämmästyttänyt niinkään itse Kusanagin käytös, vaan se mediameteli, mitä siitä seurasi. Toyota veti heti pois TVstä mainoksen, jossa Kusanagi oli, samoin vedettiin pois mainokset, joissa tähti oli PRnnyt 2011 lanseerattavaa digi-TV-verkkoa. Koko toukokuun on nähty vain uusintoja vanhoista SMAP-showsta, kun uusia ei voi kuvata. Yksi poliitikko jopa meni nimittämään Kusanagia alhaisimmaksi mahdolliseksi ihmiseksi, vaikka poliitikkojen omasta piiristä löytynee paljon isompia rötösherroja.

Kusanagi on saanut kuitenkin sympatiaa faneiltaan. Hänen televisioitu pressitilaisuutensa, jossa tähti miltei purskahti itkuun lehdistön tentatessa häneltä, että onko ennenkin mennyt muisti ryypätessä, oli vaikeaa katsottavaa. Eihän hänen möhläilynsä ole suurikaan erhe verrattuna länsimaisten tähtien koottuihin töppäyksiin. Juopuneen tähden pidätettäessä poliiseille huutamasta “Hadaka ni natte nanika warui” – “Mitä pahaa on alastomuudessa”, tuli heti uusi lentävä lause, ja lausahduksen koristamia teepaitojakin on myynnissä.

Eija Niskanen

Kuukauden kolumni

Suomalaisen elokuvan koko kuva

Terveisiä Turusta suomalaisen elokuvan festivaaleilta! Jälleen oli ilo asettua useaksi päiväksi elokuvateatterin hämärään, tuijottaa kankaalle ja nauttia. Mutta mikä vielä parempaa, festivaali on vuosi vuodelta laajentunut. Tänä vuonna ohjelmaan kuului seminaareja kaikkiaan kolme kappaletta, minkä lisäksi SETS järjesti yhdessä Turun yliopiston Historian laitoksen kanssa festivaalista itsenäisen tutkijatapaamisen suomalaista elokuvaa tutkiville.

Ohjelmakirjoa katsoessa ja tilaisuuksiin osallistuessa huomasin jälleen, kuinka laaja onkaan suomalaisen elokuvan koko kuva. Kyse ei ole pelkästä näytelmäelokuvasta tai elokuva- ja mediapainotteisiin oppiaineissa tehtävästä tutkimuksesta, vaan niin paljosta muustakin!

Mukavinta suomalaisen elokuvan festivaaleilla on – jos valkokankaan lumoa ei lasketa – kuulla tekijöiltä itseltään siitä, millaista elokuvan tekeminen oli. Vaikka seminaariesitelmät ovat kiinnostavia ja mukaansatempaavia, puuttuu niistä tietenkin se tenho, joka esimerkiksi oli ohjaaja Tapio Salmisen puheessa, kun hän kertoi elokuvastaan Täältä tullaan elämä. Oli upea kuulla, kuinka hän oli etsinyt tarkkisluokan poikien esittäjiä Pelle Miljoonan keikalta tai kuinka kuvausryhmä joutui myöhemmin lunastamaan näitä poikia putkasta kuvauksiin. Taustat, lisätiedot, analyysit ja anekdootit ovat sitä ainutlaatuista antia, jonka takia vuodesta toiseen elokuvafestivaaleille tullaan.

Animaation valitseminen yhdeksi festivaalin teemoista oli onnistunut, ja vielä onnistuneempaa oli, että lauantaiaamun ensimmäinen esitys omistettiin yksinomaan varhaiselle mainosanimaatiolle. Oli upeaa seurata, kuinka toista sataa lyhyttä mainosta kertoivat meille niin kenkävoiteen, karamellien, pesupulverin kuin monen muunkin tuotteen erinomaisuudesta. Seuraavassa esityksessä näytetty komiosainen historiadokumentti täydensi kuvaa kertomalla myös muusta suomalaisesta animaatioista. Mutta pakko myöntää, kutkuttamaan jäi. Nimittäin ne muut mainokset – ne, joissa animaation sijaan ihmiset ovat kaupanneet elokuvayleisölle niitä karamelleja ja kenkävoiteita. Tai vaikka televisioyleisöllekin! Jälleen tutustuminen yhteen suomalaisen elokuvan lajiin sai aikaan kiinnostuksen jotain täysin toista lajia kohtaan.

Turun yliopiston historian laitos puolestaan muistutti laaja-alaisesta elokuvatutkimuksestaan sekä edellä mainitulla tutkijatapaamisella että uudella julkaisulla, johon laitoksen elokuvasta kiinnostuneet tutkijat olivat laatineet artikkeleita. Paksu kirja paljasti, että kiinnostus elokuvaan ei ole vähäinen. Tutkijatapaaminen puolestaan näytti, että elokuvaa tutkitaan niissäkin paikoissa, jotka eivät ensimmäisenä tule mieleen. Elokuvaan, mediaan ja viestintään liittyvien oppiaineiden lisäksi osallistujia tuli niin historiasta, kansatieteestä, musiikkitieteestä kuin nykykulttuurin tutkimuksestakin, vaikka tilaisuuteen ehti vain kymmenen tutkijaa ja graduntekijää. Millainenkohan kirjo olisi saatu aikaiseksi, jos paikalla olisi ollut esimerkiksi 30 osallistujaa? Sen verran tutkijoita ja graduntekijöitä on taatusti tälläkin hetkellä suomalaisen elokuvan kimpussa.

Tämäkään ei vielä riitä, sillä onhan suomalainen elokuva vielä paljon enemmän. Mutta niin monesta aiheesta on harmillisen vähän tavoitettavaa tietoa. Kyllä johtajat, ohjaajat ja näyttelijät tunnetaan, mutta muu väki jää vähäisemmälle. Tekniikasta, laboratorioista, kuvaajista ja äänittäjistä on tietoa parissa muutaman vuosikymmenen takaisessa historiikissa ja muistelmissa, mutta tutkimuksen kohteeksi ne eivät ole tainneet päätyä. Samoin on teattereiden laita – harrastajat ovat keränneet niistä tietoa ja muutama artikkelikin on syntynyt, mutta sen laajempaa ei taida olla. Vielä kehnommin on käynyt esimerkiksi levitykseen keskittyneiden toimijoiden. Kuitenkin kaikki tämä on myös olennainen osa elokuvaa, sillä viittauksia ja mainintoja sivulauseissa löytyy roppakaupalla. Hiljaista tietoa varmasti löytyy ja harrastajia ei missään nimessä pidä unohtaa, mutta sellaisen tiedon tavoittaminen, joka ei ole kirjoihin ja kansiin päätynyt, on muualla kuin Suomalaisen elokuvan festivaalin kaltaisissa tapahtumissa vaikeaa.

Mutta hätä ei ole tämännäköinen. Festivaalin ohessa järjestetty tutkijatapaaminen näytti, että suomalaisesta elokuvasta on moneksi myös tutkimuksellisessa mielessä. Tapahtuma oli myös hedelmällinen – monta uutta kontaktia tuli solmittua ja monta uutta vinkkiä saatua. Osallistujien viesti olikin: lisää tällaista toimintaa!

Suomalaisen elokuvan koko kuva on laajempi kuin uskommekaan!

Outi Hupaniittu

Kotimainen animaatio -seminaari 15.4.2009

Keskiviikko 15.4.2009,Tauno Nurmela –sali, Turun yliopiston päärakennus

Vuoden 2008 parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi valittiin animaatio Niko – Lentäjän poika ja  muutenkin suomalainen animaatio on elänyt viime vuosina mahtavaa nousukautta. Niinpä onkin aika kurkistaa tarkemmin kotimaisen animaation historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Seminaari linkittyy yhteen Suomalaisen Elokuvan festivaalin kanssa (16.-19.4.2009), jossa yhtenä keskeisenä teemana on kotimainen animaatio. Festivaalilla esitetään kotimaista animaatiota useilta eri vuosikymmeniltä ja paikalle on saapumassa useita kotimaisen animaation tekijöitä.

Seminaarin ohjelma, klo 12-16

12.15 Tutkija Outi Hakola: Kotimainen animaatio osana elokuvakulttuuria
Suomen Elokuvatutkimuksen Seura, Turun yliopisto

12.30 Tutkija Tuula Leinonen: Suomalainen animaatiokenttä – pala kerrallaan.
Taideteollinen Korkeakoulu

13.30 Tauko

13.45 Ohjaaja Kari Juusonen: Niko, Lentäjän Poika ja kotimaisen animaation tekeminen
Animaatiostudio Anima Vitae

14.45 Tutkija Marjo Kolehmainen: Animaatio ja huumori
Tampereen yliopisto

15.30 Seminaarin yhteenveto

Animaationäytös, klo 16-18

Seminaarin jälkeen esitetään salissa koostenäytös Turun ammattikorkeakoulussa animaatioita opiskelevien töistä.

Elokuvat: AURORA, ENGLISH LESSONS, KATISKA, KEPPOSTELIJA, KUNINKAALLISET, KUOLEMA KELTAISESSA TALOSSA, MURTO, NEVERMORE, VIIMEINEN ELEFANTTI, THE YEAR I CUT MY HAIR

Järjestäjät:

Seminaarin järjestää Suomen Elokuvatutkimuksen Seura (SETS) yhteistyössä Suomalaisen Elokuvan Festivaalin kanssa.

Lisätietoja:

Outi Hakola

Suomen Elokuvatutkimuksen Seuran sihteeri

http://sets.wordpress.com/

Email. outhak@utu.fi

Toimintakertomus 2008

HYVÄKSYTTY YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUKSESSA 20.3.2009

1. Yleistä

Tämä on kertomus Suomen Elokuvatutkimuksen Seuran (SETS ry.) vuodelta 2008. Vuosi 2008 oli seuran kahdeskymmeneskolmas toimikausi.

Kuukauden kolumni

Valkokankaan Hollywood

Hollywood tuottaa elokuvia, jotka kertovat Hollywoodista. Nämä ovat teoksia, jotka vaikuttavat siihen, mitä ihmiset amerikkalaisesta elokuvateollisuudesta ajattelevat. Kaikki, minkä Hollywood itsestään esittää, on tietysti tarkkaan mietittyä. Tämän takia onkin hätkähdyttävää, että monet itserepresentaatiot ovat suorastaan synkkiä.

Kevätkokouskutsu 2009

KEVÄTKOKOUSKUTSU

Hyvä Suomen elokuvatutkimuksen seura ry:n jäsen,

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään perjantaina 20.3.2009 Helsingissä. Kokouspaikkana on Helsingin yliopistolla Henry Baconin työhuone, joka sijaitsee päärakennuksen uudella puolella 4. kerroksessa (Fabianinkatu 33, huone 4024). Kokous pidetään klo 17.00 – 18.00.

Kotimaisen elokuvan tutkijatapaaminen 16.4.2009

Suomen elokuvatutkimuksen seura ja Turun yliopiston historian laitos
järjestävät Suomalaisen elokuva festivaalin yhteydessä tutkijatapaamisen kaikille suomalaisesta elokuvasta tutkimusta tekeville. Mukaan ovat tervetulleet niin jatko-opiskelijat, jo väitelleet kuin graduntekijätkin.

Toimintasuunnitelma 2009

TOIMINTASUUNNITELMA, toimikausi 2009

1. Yleistä

Suomen Elokuvatutkimuksen Seura ry perustettiin vuonna 1985 (rekisteröitiin vuonna 1987), ja tuleva toimikausi on seuran kahdeskymmenesneljäs. SETS jatkaa työtään elokuvaan ja muuhun audiovisuaaliseen kulttuurin kohdistuvan tutkimuksen edistämiseksi. Seuran toiminta on vakiintunutta, ja sitä voidaan pitää audiovisuaalisen alan merkittävänä suomalaisena vaikuttajana. SETS tekee aktiivista yhteistyötä muiden tieteellisten seurojen ja yhdistysten kanssa sekä elokuva- ja muun populaarikulttuurin järjestöjen, organisaatioiden, opetus- ja tutkimustahojen kanssa.

SETS ottaa kantaa audiovisuaalisen alueen tutkimukseen ja opetukseen liittyviin suunnitelmiin, etenkin korkeakouluopetuksen ja -tutkimuksen osalta. SETS on aktiivisesti osallisena esimerkiksi kansallisen radio- ja televisioarkiston suunnittelussa. Seuran kiinnostuksen kohteita ovat myös mediakasvatukseen liittyvät hankkeet. Uudet audiovisuaaliset viestimet ja niiden tutkimus ovat yhä enenevässä määrin tärkeitä SETSinkin toiminnan kannalta.

2. Jäsenistö, yhteydenpito ja yhteistyötahot

Suomen Elokuvatutkimuksen Seura kokoaa yhteen elävää kuvaa ja ääntä tutkivia, opettavia, opiskelevia ja harrastavia ihmisiä ympäri Suomen. SETSin yksin tai yhteistyökumppanien kanssa järjestämät tilaisuudet, julkaisut ja tiedotuskanavat (www-sivut ja sähköpostilista) ovat tehokas tapa elävästä kuvasta kiinnostuneiden palvelemiseksi. Sähköpostituslistalla on noin sata ihmistä, ja SETSin jäsenmaksun maksaa vuosittain noin 80 ihmistä.

Syyskokouksessa 2008 valitaan uusi hallitus vuoden 2009 toimikaudelle. Jäsenistön valitsema hallitus hyväksyy seuran vuosittaiset toimintaan ja talouteen liittyvät asiakirjat. SETSin hallitus kokoontuu kauden aikana vähintään neljä kertaa. Juoksevien asioiden hoidossa kokouksia voidaan tarpeen mukaan korvata sopimalla asioista sähköpostin ja/tai puhelinneuvotteluiden avulla. Tarvittaessa asioiden valmisteluun perustetaan työryhmiä, joissa voi olla jäseniä hallituksen ulkopuolelta.

SETSin sähköpostilista (sets@uta.fi) toimii pääasiallisena tiedotuskanavana. Tämän lisäksi asioista voidaan tiedottaa Lähikuva-lehdessä.  SETSin www-sivuilla http://sets.wordpress.com/ kerrotaan seuran toiminnasta sekä julkaistaan tietoa tapahtumista, koulutustilaisuuksista ja julkaisuista.

Hyviä yhteistyösuhteita pidetään yllä audiovisuaalisen kulttuurin tutkimusta tekevien yliopistojen kanssa. Yhteistyö säilyy tiiviinä myös Kansallisen Audiovisuaalisen arkiston, alueellisten elokuvakeskusten, Lähikuva-yhdistyksen, Tieteellisten seurain valtuuskunnan, Tiedekustantajien liiton, Suomen elokuvasäätiön ja audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen kanssa.

3. Julkaisutoiminta

SETS on mukana Lähikuva-yhdistyksessä julkaisemassa Lähikuva-lehteä, joka on vakiintuneen aseman saavuttanut suomalainen elokuvan, television ja audiovisuaalisen kulttuurin tutkimukseen erikoistunut tieteellinen lehti. Lähikuvan sisällön korkea laatu ja monipuolisuus säilytetään myös vuonna 2009. Lehden levikkiä kasvatetaan erityisesti lisäämällä SETSin kautta tulevien jäsentilausten määrää. SETSistä ja Lähikuvasta pyritään levittämään tietoa erityisesti alan oppilaitoksissa.

Vuonna 2009 julkaistaan konferenssijulkaisu syyskuussa 2008 järjestystä Imaginary Japan -konferenssista. Julkaisu on osa International Institute for Popular Culture julkaisusarjaa ja sen toimittajana toimii Eija Niskanen.

Varastossa olevien, seuran kustantamien kirjojen myyntiä jatketaan. Toimivuonna 2008 seuran sihteeri hoiti kirjamyynnin laskutuksen. Kirjat on sijoitettu Anneli Lehtisalon haltuun Tampereelle. Kirjoja myydään seuran www-sivujen kautta, eri yhteistyötahojen toimesta sekä seuran tapahtumissa.

4. Luentotilaisuudet ja seminaarit

SETS osallistuu alansa kannalta kiinnostaviin seminaarihankkeisiin ja muihin tilaisuuksiin osajärjestäjänä tai vähintään tiedottamalla jäsenistölleen tapahtumista ja koulutustilaisuuksista sähköpostilistan ja www-sivujen välityksellä. Mahdollisuuksien mukaan SETS lähettää edustajiaan audiovisuaalisen alan tutkimuksen, opetuksen, palveluiden tai tuotannon alan konferensseihin ja seminaareihin.

SETS järjestää mahdollisuuksiensa mukaan seminaareja ja tapahtumia. Vuonna 2009 suunnitellaan seuran 25-vuotisen taipaleen juhlavuotta vuodelle 2010.

Vuodelle 2009 suunnitellaan kahta seminaaria ja yhtä tutkijatapaamista. Turussa järjestetään 15.4.2009 suomalaista animaatiota käsittelevä seminaari yhteistyössä Suomalaisen elokuvan festivaalin kanssa. Kotimaisen elokuvan historiaa tutkiville järjestetään tässä yhteydessä tutkijatapaaminen yhteistyössä Turun yliopiston historian laitoksen kanssa.

12.9.2009 osallistutaan Helsingin yliopiston Elokuva- ja televisiotutkimuksen oppiaineen järjestämään seminaariin Why do we crave for fictional violence?. Seminaarin pääpuhujaksi on kutsuttu Professori Torben Grodal Kööpenhaminen yliopistosta. Muita seminaarin puhujia ovat Matti Myllykoski (Helsingin yliopisto), Jonathan Hadley (Suomen Akatemia) ja Henry Bacon (Helsingin yliopisto). Seminaari jatkaa osaltaan seuran väkivaltaviihdettä käsittelevää seminaarisarjaa.

5. Kansainvälinen toiminta

Yhteyksiä ulkomaisiin tutkijoihin ja tutkimusjärjestöihin ylläpidetään ja kehitetään. SETS välittää jäsenistölleen tietoa merkittävimmistä kansainvälisistä tapahtumista ja konferensseista sekä seuraa aktiivisesti kansainvälistä tutkimuksen kenttää. Seura edistää pohjoismaisten elokuvatutkijoiden yhteistyötä muun muassa kutsumalla pohjoismaisia tutkijoita tilaisuuksiinsa. Yhteydenpitoa muuhun Eurooppaan kehitetään esimerkiksi etsimällä Lähikuva-lehteen käännösartikkeleita näiltä alueilta.

6. Talous

SETS toimii vähäisin varoin ja vapaaehtoisvoimin ja seuran pääasiallisin tulonlähde on jäsenmaksut. Avustukset ovat elinehto seuran julkaisutoiminnalle ja seminaarien järjestämiselle, sillä jäsenmaksut kuluvat seuran perustoiminnan ylläpitämiseen. Hallituksen kokousten matkakuluihin kuluu vuonna 2009 huomattavasti suhteessa seuran varoihin, sillä hallituksen jäsenet tulevat Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Tämä tulisi mieltää voimavaraksi eikä taloudelliseksi rasitteeksi. Uusien toimintamuotojen kehittäminen koulutus-, julkaisu-, kokous- ja muun yhteydenpitotoiminnan lisäksi on toivottavaa mutta mahdotonta ilman lisävaroja.

Seuran julkaisutoiminnan kannalta avustukset ovat myös oleellisia: seura toimii esimerkiksi Lähikuva-lehden keskeisenä taloudellisena tukitahona. Lähikuvan julkaisutoimintaan SETS hakee avustusta Tieteellisten seurain valtuuskunnalta. Vuodelle 2008 avustusta saatiin 3 000 euroa ja vuodelle 2009 avustusta on haettu 4 000 euroa.

Syyskokous 2.12.2008 Helsingin yliopisto

SYYSKOKOUSKUTSU

Hyvä Suomen elokuvatutkimuksen seura ry:n jäsen,

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 2.12.2008 Helsingissä. Kokouspaikkana on Helsingin yliopistolla Henry Baconin työhuone, joka sijaitsee päärakennuksen uudella puolella 4. kerroksessa (Fabianinkatu 33, huone 4024). Kokous pidetään klo 18.00 – 19.00.

Esityslista
1.     Kokouksen avaaminen
2.     Järjestäytyminen: valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3.     Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4.     Työjärjestyksen hyväksyminen
5.     Ilmoitusasiat
6.     Jäsenmaksujen vahvistaminen vuodelle 2009
7.     Vuoden 2009 toimintasuunnitelman hyväksyminen
8.     Vuoden 2009 talousarvion hyväksyminen
9.     Hallituksen valitseminen toimikaudelle 2009
10.     Muut esille tulevat asiat
11.    Kokouksen päättäminen

TERVETULOA!

Hallituksen puolesta,

Outi Hakola
SETS ry:n sihteeri
Email: outhak@utu.fi
Puhelin. 040 5496232